Verloren

Wenn es etwas gaebe
was dich und mich verbaende
waere es nur
ein Schatten vergangener Illusionen
nicht
die Spuren einer glorreichen Zukunft
nicht
die Sonne die scheint aufs Jetzt

Meren takana

Mikä päivä oli kaunein päivä?
Se yö on synkkä.
Taivaan varjossa mieleni lepää
ja hengitys rauhoittuu.
Vieno kuusenlatvojen tuuli
tuo mieleeni tummemmat yöt.

Pimeässä ei viidakko vaiennut
eikä lumouksen kuume laskenut.
Sinulla oli kaukainen puutarha,
unelmat outojen maiden.
Mutta luulen mä nyt
sen soinnun kuulevani,
ne näyt ja tuoksut
alla valtavan taivaan.
Valon himmetessä mä
muistan sen elämän kiihkon
-kadonneen arvoituksen,
joka tuhannsissa muodoissaan
sisältä raastaa
kun välillä harvoin osaa pysähtyä,
edes pienen pihlajansa juurelle
kaihoisana kuolevaisena,
joka kuulee ja tuntee
vain niin pienen osan
siitä kaikesta jota ei ymmärrä.

Ne kaukaiset saaret, rannat ja kasvot,
joista niin monet ovat mielessäni
enää häilyviä varjoja -katoavat.

\\ Joka kantoi elämän tulta, elää sanojen muistossa ehkä.

August sings in broken verses,
my heart missing a beat
for every shadow
I see through the window.
My head hurts
because all the curtains in white
hide so many mirrors.

My face turns pale
with blood trails
the soul took leaving.
I stare silently at the sun
refusing to drown,
though all the warmth went away.

I stitch close my lips.
A liberation from imprisoning words;
said things that
did not make the difference.

Can you see the water
they spill on the earth?
All the dreams,
that someone once had,
suffocate in the dust
of a lost childhood.

I fell from a tree,
was climbing towards mystery.
Down here they sell maps,
but I can't find
where I was going.
Only strange names
with no meaning
and lines representing
roads I'll never walk.

// There are some many strange faces that I've never seen. Some of mine lack polish.