Katoava yö

Ja niin oli hiljaa vesi.
Mietin, miksi ranta aamuyöstä
on niin yksin ja allapäin.
Seuraavan aamun jo melkein tuntee.

Mutta päivän synty ei lohduta.
On yömme mennyt, se ei palaa
kuten jokainen päivä toistuu.
Ja kun tumma taivas katoaa
noustessa kirkkaan vesien takaa
kuu haipuu hiljalleen.

Iloitse sinä siis uudesta päivästä.
Minä en osaa. Sillä yö rannassa
on hiljainen; ei kaipaa sanoja,
ei selityksiä.
Ja sumu ennen aamunkoittoa
antaa anteeksi, vaikka itse ei osaa.

Voisit väittää yön olevan yksinäinen.
Yön voi viettää yhdessä,
jakaen sen yksinäisyyden,
sen vaitonaiset kysymykset.
Päivällä kaikki on taas lähellä,
mutta joskus niin kivuliaan vierasta.

Yö ei kysy minne menee,
ei odota suuntaa.
Se kertoo mitä kaipuu on
ja kietoo syliinsä.

// Joskus haluaisin vain mennä veden äärelle ja olla hiljaa.