jotain rajaa?

ai etkö kerro? ei sitten - molempi pahempi ja muistellaan pahalla.

miksikö asian täytyy niin olla?
eihän tuo minua niin vaivaisi, vastauksen vain jos omaisin, hmm..

jotakuinkin kuitenkin maailma, minäkin, minua vaadimme vasten tahtoani taipumaan toisten toiveiden mukaan, jotta sisintäni seuraisin. luopuisinko oikeudestani olla vaan, vaikka sitten ehkä elää saan?

katsoisinko sisääsi, sanoisinko sen mitä ei saa, koska kukaan ei uskalla - et ainakaan sinä, enkä minä varsinkaan. vaaditko vastuun vakuudetta kantamaan, kataluudesta luvaten toki luopua. uskoa pitäisi perustelematta, tai perusteena paska kasvatus, natsipaska yhteiskunta, mätä maa, etäinen elämä, etana, itsekäs ihminen, iik.

mutta eipä tunnu siltä, sori pojat parit, saatte olla edelleen, vakaina, sokeinako, itseluottamuksenne kalliolla - en sitä murtaa tahdo ma. enhän vie aikuisilta lasten tikkarirahojakaan.

vielä nukun yön, tai toisen, ja mietinkin ehkä päälle. katsos tiedän kyllä kun hetki koittaa, nähnen myös kun avaan silmäni, ja takuulla näen jos sinä silmäsi avaat. sen lupaan, jos en ikinä muuta, jos en edes yhtä sanaa, tekoa käsinkosketeltavaa.

kun hetki koittaa, nähnen myös verkot valossa, yhteydet ympärillä.
ei se vielä mitään, mutta odotapas, kun hetki koittaa! sittenpä näet!

luolasta (vihasta)

pinta peilaa pintaa (sen alla)
kuolaa kauluksella suolaisella
täksi itseni hylkäsin
iäksi

tyyni saari kuin valtameri (kuohuu veri)
oikein on tuntea oikein
ja tukahduttaa...ajatus tukehduttaa

hiljaisuus kuin kallellaan hylky (kaiku...odottaa)
tai oikeastaan pelkkä ranka
polta pois

what elvis?

what if all the threats are there
even if they, we don't say them aloud?
and all the looks that you don't see
, they might as well conceive pure hatred from beyond all

what if
i just intend to make you look the other way
with this maybe as well
as with anything

Poetry in Exile

I have no candle flame
to write my stories by
no secret lover, no pleasant tree
by whose kisses, cooling shade
is life and I might rest.

Though a stranger ocean calling
and a sun of the new years world
there are no older songs alive
no mystery presenting
nor your delicate face.

Little by little the winds have gathered,
now clouds briefly whiten
- grey and dark.
Would sail away, and watch
the birds flight.
But the rocks are sharp
and treacherous the farther roads.

The adventure might still
be left within the confines
of the mind.

With happiness so near and light,
and yet we might not grasp it.
Want to see the sky castle clouds
and dreamed far away gardens.

The palm of your hand open
-outstreched towards the light.
We are gazing away, blinding
ourselves to all around.
So dull; life & suffering
petty & real joy.

A ship sailing; contradiction
and blood, a thousand symbols,
transgressions and new horizons.

Yet ever we seek the
eastern islands, ever beyond
where at the edge of the world
Paradise regained.

But hand and eyes and weary feet
are ever the same.

And a music calling to search
and within sleep
is still tangled with real.
Sweat is not out of tune,
they all still represent how
illusory what we wish regained.

It is the past that brought,
all the little stories
that subjugated will:

The pride called gold
and heavy weighing chains.
Taste the iron, remembering
how many things, all not so sweet
have been made with blood.
And stained with ashes
when we renounced the woods.

Every dream of seas
cost lives and trees.
The one cheaper
than the other,
and all in the name of the lord.
And still centuries
we have those tropical desires
however bitter
they now might taste.

When morning stars rise
and the moon is very low
I feel the new world,
is very old indeed.

My magic light is lying,
but nevertheless its serves.
Heat carries flowers
and waits for rain.
The sun will sometimes soon
rise again. With all the blood
this earth still spilling,
all the broken hearts,
I wonder why night ever comes.

The pencil served the scribe,
and the poet knew to trick it.
Lightning, flood and peace.
Beyond that plain,
that lovely village
and tempting garden
lies the spring of forgiveness.
It gives rebirth in the land
of dying and comfort
where the living stalk.

But I have digressed
from my native streams;
might wake me up.

Behind every tear
deep inside lies a dream
that a word and touch
might mend. In silence.

At the shore, night has fallen.
Hands together we watch over
the blackness of sea
and imagine there is
no distance, no time between us.

// ´tis truly farther away, than I've ever been. Old fashioned...

for example something like 17 years before me

somebody else thought they were moving.
i didn't see them.

they say they stopped
i hear but heard not

what i see in us now is quite quantum
like that black sabbath song
i don't know surrealism
but some time it did make a point
about existence
which i don't know about

what can i say...
often i fear, but fear not:
there most probably will be
for example something like endless (recursively endless, redundantly unending and infinite)
years after me
years of moments, what the hell, maybe even situations
and somebody will tell stories someday.

the totality of illusions is reality?

(&freedom is me, forever is love, whatever they say and neither the sea nor the floating leaves (yet green))
(@all symbols make equal indifference take meaning)
(whether)(sneaky snipe two blindness give sight) no(no)
[note: tomorrow compose, yet tomorrow - evil morphosyntax more evil analysis but no categories presumed]

-shake hidden
-no kiss until righteousness, no death before bodhi

required postpseudoscientific inexplanation: is the approximation of the totality of neurotransmissions including and esp. ones in a relashionship of causality with social constructs less than or equal to the approximation of the totality of the aspects of the social construct commonly called reality?

demanifest fate, lucky bastard:
productive (shiny (happy (eat sleep fuck drink TV exhibitionism (people))))
suicide solidarity forbidden on pain of solitary death

copyextremeright:

system&structure: me
layout: me
layout if thought ugly: you
bullshit: me
bullshit in case of backfire: someone else, preferably you
and again: scramble like everybody else, worm!

tener sueño

Why drift in a dream land, when the world so lively?
Why wait for sleep, when the oblivion of morning interrupts those shadows?

So seemingly sad and tired, wandering eyes open, mind blank;
pretending to see where life's joys unfold, but all the while
the spirit teeming with stories of the wild,
feeling oppressed by the colourful walls of the city.

Fled to some Lovecraftian dream, sleep whispers of cities unheard
and meadows and forests from unimaginable distances
too strange and fay for the awakened to remember.
So they slip away with the rising sun
leave small patches for a while.
Once gone forever those visions
make the day chilly and drab;
wishing to be somewhere else, a faraway path
to the next unknown,
but the only surprises are the wonders
and disappointments of daily interactions.
And only in glimpses when the woods are singing
is there content & rest.


\\ H.P. did not only write horror, just to clarify. This place 's gettin' dusty and quiet - 't has almost a certain quality, as far as a neglected poem-blog can. Ex oblivione

mustavalkoinen verenpuna poskillani

aikuistumista se kai on
kun oppii, ettei tähtiin yllä vaikka kuinka kurkottaa

että kuitenkin voi olla oppimatta tulella leikkimisestä mitään
muuta kuin miten tehdä se uudestaan
ja lopussa hylätä vähäkin kertynyt varovainen viisaus
kirkkain kajo polttaa parhaiten

vain iso tyhmä lapsi kunnes toisin todistetaan

(seisoit ja hymyilit
vasta valossa
näin liekin (uudestaan)
jonka polullani pitäisi loistaa

(ilma kiinteytyi ja aika tarrasi kiinni katseeseen
maailman tyhjyyden paino hartioilla
kaikki antamatta jäänyt - menneisyys tämän padonnut
kepeä vain se loukussa lepäävä
jonka vasta löysin (uudestaan)
sen vapaus olisi tuonut vastuun
jonka välttely on kelvannut elämästä

kaikki aistini
sisäsyntyisen ylikuormituksen altakin
huusivat
vapaus!
valo!

liika on kuitenkin liikaa
hetki hajoaa
ja katoavan huomisen sirpaleet
heijastuvat nyky-ikuisuuteen
kokoan niistä kilpeeni kiiltoa
(lisää! lisää!)
sovitan itselleni
sepittämällä
kauneutta kalseaan)

pelkään että he näkevät minut
äkkiä, ennen kuin tuli leviää
itseksemme istumme
saa lähes pimeys (uudestaan))

tehdä oikein ja olla väärin (hiljaisuudetta, näkemättömässä unessa)

//although I don't consider this one to be any good, I like it more now than when I wrote it (which was earlier today), and this kind of miracle is enough for me to open my electronic mouth-pen here for the first time in ages. i also kinda like the idea behind the structure although i didn't give it time to mature (that's my way, now and also then). and i just need to get things out of me and somehow it helps thinking somebody might even read them. i also know that these commentary thingies annoy stefan - one more reason to write!

Dansa med fjärilen - ett vinteröde

Jag står på kalmarken,
mina ögona är blind.
Det är så frostig
mina fingrar - vita
förnimmar ingenting.

Men jag kan inte lämna stället,
kan inte gå ini.
Jag är rädd för mardrömmar
vilken återvänder varje stund,
när livet hittar min liten själ igen.

Jag frysar och ber till öde himlen,
den iskalla vinden bara friskar på.

Och jag ser en fjäril
som mitt på vintern
dansar med döden.


// God nytt år! Och nu har vi snö igen.

Symeon Iunior ; Teil I

Er macht mich zum Säulenheiligen,
unfreiwilliger Fakir
auf einer Nadel aus Beton,
achtzehn Meter hoch

Ich werde begafft wie ein Autounfall,
Naturkatastrophen-TV
die Sonne sagt hallo
zu ihrem Frosch auf der Leiter,
in der Falle


Jetzt sitz ich hier verdorrt
auf einem unfruchtbaren Phallus
Arbre du Ténéré
Borke aus Staub und Schweiß


Regenwasser, aufgefangen
mit der bloßen Hand, es
wird auch durch meine Gebetstränen
nicht in Wein verwandelt.


Friste mein Dasein
als schwer behauenes Kapitell
Sterne, die stechenden Augen der Wüste
umkreisen mich, Heliopolit.

Lumihiutaleet putoavat tielle
ja sulavat
jalkakäytäville ja reunukselle kertyy
valkoinen ohut peite,
mutta pöly, liikenne ja tallovat askeleet
likaavat ja sotkevat sen hetkellisen kauneuden.

Katulamput illan hämärässä,
joka ei enää ole niin pimeä;
hetken lumihiutaleet tanssivat
kadulla, hartaina, etäisinä.

Sinä pysähdyt hetkeksi ulkoilmassa
ja valitset suuntasi,
liikut luonnollisesti,
tässä talvessa, joka ei ole tullakseen.
Vuodenajat, tämä kaupunki
ovat näyttämö, jolla elämäsi
etsii polkujaan.

Katson kuinka katoat ovelta
ja mietin mihin suuntasi vie.

27.11.2007

\\ niin, missä olet (talvi)...

eins // kaksi // drei

Im Auto in der Nacht
bestehen wir nur noch aus Stimmen

die Musik schon ausgemacht;
wir wollen tauchen, nicht schwimmen

tauchen in und durch die Nacht
öffnen das alte Schiebedach

Schneeflocken wirbeln zu uns herein
unsere nassen Augen frieren ein -

frieren grün und blau.

//

Istun kahvilassa, syön
omia eväitä salaa.
On yö '
ja minä nälkäinen.

Kuka avasi ovet?
Kuka avasi ovet paikan tän?

//

Gegen die Sonne
kann man ein Haar fallen sehen
G.d.S.
sehen knospende Zweige wie Stacheldraht aus
G.d.S.
wird Haus- und Straßenstaub zu Gold
G.d.S.
kommt Einiges auf mich zu.

Gutes oder Schlechtes?
Ich warte gespannt.

Noch ist die Luft in der leeren Tasse warm.

amplified for pain / the first chord is struck
deaf and blind / the zealous crowd cheers
listening to truth / a song, no words to hear

on the street a beggar / weakly on his knees
an insult to our kindness / no charity in the open
passivity condemned / our best invention

a car races past / red lights, a thump and screams
the radio was on / told of bad weather
bad news indeed / eyes intent on future - no more

a man in white preaches / doom is upon us all
they never listen / they've heard the minister speak
whatever faith in power / a preacher is no good at all

the green was calling / nature's offers carved by skillfull hands
why the boy outside / he looked like he was starving
no dreams. no food / no reason he'd be heard

how fluently they speak / the new language of the land
the opressor and the slave / walk almost hand in hand
the tourist wonders / all names are old and strange

and I mind my own business / wash my blood drenched hands
take heed of yourself / close the eyes for a while
to the tune of a lullaby / the world is just and fair

clap your hands / the jester takes his bow
he breaks the lute / makes a string of cords
so elegant and strong / [hangs himself]



// CEC, what? ... Active ingredient: boredom.

You, of flesh and bone and hair of gold that I could almost touch, are but an image, a spirit in transition at the short intersection of my and your life // our life that never is.

The drifting of the I - its realities and realisations, are brightened by a smile;
a ghost or nymph or angel - any flattering insult we might use with people who nonetheless are, who ever are -for now at least, seer- hidden from our curiosities - only revealed at the superficial glimpses of our lovelorn, life-numbed consciousness.

The projection of beauty, perfection and weakness into a face, by which we hide even further the only things we should value in the self perceived in others. But how could we know, the only connection is light travelling from the friendly lips to each others eyes carrying the cultural meanings I would only like to read on the night/sky-hope interface.

And however lost I am in my daydreams, and however I ridicule them at day, I'd still walk all the steps down and through the seven gates of the netherworld, so you might walk free again. But you are no goddess of love and war, no divine prisoner, you are as mortal as my dreams and we are not friends in life.

Still, as far as transitions carry, another (they're all the same?) war god's day has recreated a new beauty of being. Counting once up and once down is more than enough to lift my spirits - they end up in senseless combinations of words - a thing we do not share. Ours is a silent communication, slight movements of the facial muscles and already the carried meaning is so erringly construed in my mind.

But passing things, even though they may last, bring scars and marks and memories. And the longer days, and forever nights are lovely in being, but imagined or remembered only the burden is left. I may be meek and dishonest, but each time my world finds its beauty again coincides with the short seconds it takes for you to pass me and take notice so kindly. And the moments will end, but must that be the crossroads? I do not know, and yet there is no doubt of it.

The roads are long, and company is often lacking, yet at hand. How many perfect seats would we find alone in this night's dusk, noise and smoke. Each corner cafe and new ambient-designed bar would eagerly host our minutes and hours, cups and glasses, of sitting, talking, being.

And then again comes sleep. Saves from thoughts that dwell on the insecurities of the inaction we call life. And brings a reality more strange and illusory than any of my daydreams.

I forgive myself childish hopes in believing that rearranging words may change, how I perceive my self. That something would be different when the words run dry.

The direction of my journey has yet to be decided, and I know I should ask you, where we are going.



\\ Has been a long silence again. Not only on my part... A new experiment. Writing what needs to be written instead of what I should be writing.

mitä hymy kertoo?
mitä sadeyö?

iho viilenee,
pisaroiden taivas
palelen

mutta iloinen
me olemme
olemme tässä pimeässä
valojenkin maailmassa

varjoja, katseet liikkuvat
kaupunki meluineen nielaisee kaiken.
silti; kosketuksia, kohtaamisia
sanat pyörivät
tanssivat lehtien kanssa.
jalkakäytävä on märkä
katu kova ja likainen
silmänne - yön aurinko

kaupunki elämineen huokaisee
meidätkin unohdukseen
mutta nyt olemme ainoa tarina.

Helsinki, 7.10.

//

Verloren

Wenn es etwas gaebe
was dich und mich verbaende
waere es nur
ein Schatten vergangener Illusionen
nicht
die Spuren einer glorreichen Zukunft
nicht
die Sonne die scheint aufs Jetzt

Meren takana

Mikä päivä oli kaunein päivä?
Se yö on synkkä.
Taivaan varjossa mieleni lepää
ja hengitys rauhoittuu.
Vieno kuusenlatvojen tuuli
tuo mieleeni tummemmat yöt.

Pimeässä ei viidakko vaiennut
eikä lumouksen kuume laskenut.
Sinulla oli kaukainen puutarha,
unelmat outojen maiden.
Mutta luulen mä nyt
sen soinnun kuulevani,
ne näyt ja tuoksut
alla valtavan taivaan.
Valon himmetessä mä
muistan sen elämän kiihkon
-kadonneen arvoituksen,
joka tuhannsissa muodoissaan
sisältä raastaa
kun välillä harvoin osaa pysähtyä,
edes pienen pihlajansa juurelle
kaihoisana kuolevaisena,
joka kuulee ja tuntee
vain niin pienen osan
siitä kaikesta jota ei ymmärrä.

Ne kaukaiset saaret, rannat ja kasvot,
joista niin monet ovat mielessäni
enää häilyviä varjoja -katoavat.

\\ Joka kantoi elämän tulta, elää sanojen muistossa ehkä.

August sings in broken verses,
my heart missing a beat
for every shadow
I see through the window.
My head hurts
because all the curtains in white
hide so many mirrors.

My face turns pale
with blood trails
the soul took leaving.
I stare silently at the sun
refusing to drown,
though all the warmth went away.

I stitch close my lips.
A liberation from imprisoning words;
said things that
did not make the difference.

Can you see the water
they spill on the earth?
All the dreams,
that someone once had,
suffocate in the dust
of a lost childhood.

I fell from a tree,
was climbing towards mystery.
Down here they sell maps,
but I can't find
where I was going.
Only strange names
with no meaning
and lines representing
roads I'll never walk.

// There are some many strange faces that I've never seen. Some of mine lack polish.

Κλωθώ

Du bist die Liebe meines Lebens

Doch ich liebe dich nicht mehr

Den Fluch kann dir nur eine nehmen

Es ist schon so lange her.

Parfum

Dein Parfum ist die billigste Droge,
stark genug, mich hochzuziehen.

Heb mich auf, heb mich auf.
Heb mich für später auf -- - - - - - -