Olin aamulla lapsi, illalla tanssin,
yön tullen omaa ruumistani etsin.
Sen viimeisen päivän, sen sain elää
pelotta, onnessa auringon laskuun.

Pimeydestä sitten ei viatonta, iloa
etsimällä löydä, ja pelkokin jäi pois
henkeni myötä. Annathan anteeksi
kallein kuuni, näin häpäistyn yösi.

Puun varjossa näet,
viimassa kuulet,
sen mitä koin.

Palaessa talojen,
myrskytessä ilman,
kostoni tunnet.

Hän kulkee hiljaa alla harmaan taivaan.
Vaiennut kuiskaus, vaeltamaan jäänyt.
Muistoista melkein on kaikonnut murha,
menneenkin karmean jo niellyt on maa.
Hiljaa hän kulkee, taivaalla kalpea kuu.


//Luennoilla voi olla tylsää, jos ei ole mitään mielekästä tekemistä.
Asiaa voi yrittää korjata - vaihtelevin tuloksin.